
Koiraryijy – tee omasta valokuvasta kaunis ryijy kotiisi
Tee omasta valokuvasta kaunis ryijy kotiisi. Valitsemastasi kuvasta voit saada nopeasti ja tehokkaasti, suhteellisen pienellä kustannuksella mallin, jonka avulla saat itse ommeltua itsellesi upean muiston juuri siitä tärkeimmästä kuvastasi. Ryijyn ompelu on helppoa ja ensikertalainenkin onnistuu siinä hyvien ohjeiden avulla.
Kiki-ryijy on tehty vuonna 2019, Seurasaaren ryijykurssilla. Paula oli jo aiemmn tehnyt ryijyjä, ja innostui toden teolla kun kuuli että voi tehdä ryijyjä mielikuvastaan.
Valitse oma suosikkimateriaalisi ja tee omasta valokuvasta kaunis ryijy kotiisi
Kiki-ryijyn koko on 54 x 54 cm ja se on ommeltu Wetterhoffin pohjakankaalle. Lankana on käytetty Herrakunnan Lammas Oy:n värjäämättömiä suomenlampaan ja kainuunharmaksen lankoja.
Ryijyn ompelija Paula Miettinen kirjoittaa:
Ryijy alkuun Seurasaaren kurssilla
Olin osallistunut Iltamaan ryijykurssille aiemminkin, silloin Kansallismuseolla. Nyt innostuin elämysryijykurssista ja jälleen ihanassa ympäristössä, Seurasaaressa. Mökkiloma kannatti kyllä keskeyttää kaupunkipäivien vuoksi. Halusin nyt tehdä ryijyn ensimmäisen ryijyni kanssa samaan värimaalimaan ja ”sarjaan”. Eli valintani oli Herrakunnan Lammas Oy:n värjäämättömät suomenlampaan ja kainuunharmaksen langat. Niillä saa loihdittua ihanan luonnollista sävymaailmaa, ja se sopi erinomaisesti valitsemaani aiheeseen.
Aiheen ja kuvan valinta; tee omasta valokuvasta kaunis ryijy
Aiheen valinta oli helppo, valinnanvaikeutta oli ainoastaan valita se oikea kuva lukuisista hyvistä vaihtoehdoista. Minulla oli ammattilaisen ottama kuvasarja (Photographer Terhi Karppinen) perheemme ikääntyneestä lemmikkikoirasta, Kikistä. Kikillä oli tuona kesänä enää toinen silmäkään jäljellä, mutta ryijyyn hän ikuistui täydellisenä itsenään. Jenni auttoi valitsemaan kuvista soveltuvimman ja rajasi sen sopivaan kokoon. Koiran kuvan taustalta häivytettiin pois kaikki muu, mikä nosti kuvan hienosti esiin. Alkuperäisen kuvan laadusta on Jenniltä tullut hyvää palautetta ja laatu näkyykin erinomaisesti Jennin kanssa yhdessä tekemässämme värisuunnitelmassa.
Ryijyn ompelu ja valmistuminen
Kurssilla ryijyä ehdin saada vain alulle, siellä kun aika meni niin mahtavassa porukassa kuin siivillä. Yhteiset mielenkiinnot laidasta laitaan saivat ideat ja kokemukset kiertoon ja meillä riitti juttua kaikesta käsillä tekemisestä. Saatiinpa Iisalmen pappilan ikkunasta vilkutella Japanilaisille arvovieraillekin. Jatkoin ryijyn tekoa kesämökillä helteisessä heinäkuussa Kikin makoillessa aurinkotuolin alla. Ryijy valmistui vauhdilla heinäkuun lopulla ja kolme viikkoa sen jälkeen Kiki nukkui pois. Nyt ryijy ilahduttaa meitä olohuoneen seinällä. Päivittäin sitä ihailen ja Kikiä ikävöin sekä muistelen.

Ryijyn matka julkkiksena
Ryijy ei kyllä heti ehtinyt seinälle, koska lähdimme pitkälle matkalle toiselle puolelle maapalloa ja Kiki pääsikin siksi aikaa elämysmatkalle Jennin mukana moneen rientoon ja kuvaukseen. Siitähän tuli ihan julkkis, niin monessa yhteydessä olemme siihen saaneet törmätä. Kiki-ryijyn kuvien näkeminen jossain yhteydessä tai julkaisuissa saa sydämeni aina hiukan liikahtamaan ja muistelemaan projektia, kesää 2019 ja rakasta Kikiämme.
Jennille suuri kiitos tästä ryijymatkasta, jota olen kanssasi saanut kulkea. Ja matka jatkuu…