
Maatiaisliekki
Elämysryijyjen äiti on Maatiaisliekki, joka on tehty syksyn 2017 aikana. Idea ryijyyn syntyi koulutyön myötä. Suunnittelimme Loimaalle Suomi100-näyttelyn, jossa kokosimme jugendtyylisen huoneen yhdeksi näyttelyn osaksi. Suunnittelin, valmistin ja kehitin ensimmäisen elämysryijyversion tämän ryijyn tekoprosessin aikana.
Ryijyyn inspiraatio tuli Akseli Gallen-Kallelan legendaarisesta Liekki-ryijystä. Liekki on aikoinaan 1900-luvulla aloittanut taideryijyjen maailman ja sitä pidetään modernien ryijyjen ensimmäisenä versiona. Liekki oli aikoinaan esillä Pariisin maailmannäyttelyssä, jossa se sai paljon huomiota osakseen. Tänä päivänä Liekistä on toisinto esillä Hvitträskissä ja alkuperäinen ryijy löytyy Kansallismuseon kokoelmista.
Maatiaisliekki oli pienikokoinen, joskin suuritöinen ryijy. Se on tiivis ja siinä on käytetty 16 nukkaväriä. Värit on koottu suomalaisten maatiaislammasrotujen luonnonvärisistä villoista. Ryijy oli esillä näyttelyssä ja sai arvostelussa täydet pisteet.
Maatiaisliekin tekoprosessin aikana hahmottelin ensimmäiset versiot ryijysuunnitteluohjelmistosta ja koko valmistusprosessin ajan kehitin mobiilityökaluja ja suunnitteluvälinettä eteenpäin.
Maatiaisliekki on toistaiseksi uniikkikappale, mutta myöhemmin malli tullee Iltamaan valmispakettivalikoimaan mukaan.