
Ryijyt sisustuksessa – lehdet kirjoittavat
Olin iloisesti yllättynyt keväällä, kun kuulin, että arvostetussa aikakauslehdessä oli nähty kuva suunnittelemastani ryijystä. Odotin lehteä innolla, sillä ryijyjen käyttö sisustuksessa lisääntyy jatkuvasti.
Ryijyjen kevät 2020
Lehdet ovat lähikuukausina alkaneet kirjoittaa enemmän ja enemmän ryijyistä. Yhä useampi sisustuslehti julkaisee ryijyjen kuvia ja ryijyjen tekemisestä on lähiaikoina kirjoitettu paljon. Ryijyjä ostetaan ja myydään entistä enemmän. Vanhojen ryijyjen hinnat ovat edelleen melko alhaisia, joten omansa kannattaa nyt hankkia.
Juhlallinen irtisanoutuminen
Keväällä 2020 sain kunnian vastaanottaa Taito-palkinnon. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi ja normaalisti palkinnonjako tapahtuu juhlallisin menoin. Kevään 2020 poikkeusolot aiheuttivat sen, ettei palkintoa luovutettu mutta ilokseni se kuitenkin jaettiin.
Yritykseni sai Taito-palkinnon työstäni kädentaitoalan yrittäjänä. Olen määrätietoisesti kehittänyt yritystäni ja tuotteitani vuodesta 2016 alkaen sivutoimisena yrittäjänä ja tehnyt paljon töitä sen eteen, että yritykseni perusta ja liiketoiminta on vahvalla pohjalla. Erityisen paljon minua lämmitti palkinto, koska juuri samaan aikaan siirryin palkkatyöstä täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Ajankohta palkinnolle ei olisi voinut osua parempaan kohtaan. Olin juuri ilmoittanut esimiehelleni, että 30.4.2020 on viimeinen työpäiväni. Seuraavina päivinä seurasin, kun koko kevään ja kesän kaikki tapahtumat peruttiin, myös minun kurssikalenteri tyhjeni.
Marttyyri vai sankari?
Taito-palkinnon vastaanottaminen merkitsi kevään epävarmassa tilanteessa sitä, että jaksoin uskoa itseeni ja yritykseeni siitä huolimatta että suhdanne ei ollut suotuisa. Puinkin marttyyrin viitan sijaan sankarin viitan päälleni ja lähdin soitellen sotaan.
Kysymättä, miettimättä tai pelkäämättä pystytin yhden pidemmän automatkan aikana verkkokurssin, joka saikin liikkeelle yli 200 ryijyilijää. Ryijyretriitti Facebookissa oli kevään parasta antia, ainakin minulle.

Kun uskoin tekemiseeni ja osaamiseeni, pystyin luomaan jotain täysin uutta hyödyntäen taas kerran aiemmin oppimiani ja tekemiäni asioita. Samalla kokemus verkossa tapahtuvasta opettamisesta ja liiketoiminnasta vahvistui.
Antiikki & Design – minä ja ryijyni
Sain palstatilaa valintani jälkeen arvostetussa Antiikki & Design -lehdessä. Päätoimittaja Mirva Saukkola kirjoitti minulle tärkeän Ilmiöt -palstan jutun, jossa kuvana oli yksi parhaiten onnistuneista ryijyistä, Kiki-ryijy.

Jutun viimeinen lause osuu täysin nappiin lausuen seuraavaa:
”Palkinto osui oikeaan ajankohtaan. Suositut sisustusblogit hehkuttavat ryijyn paluuta, ja oman elämän mukaiseksi räätälöity seinävaate ilmaisee yksilöllisyyttä parhaimmillaan.”
Kiitos Taitoliitto ja kiitos Lähi-Tapiola palkinnosta. Kiitos Jenni Haukiolle valitsijaraadin puheenjohtajana. Erityiskiitos myös Antiikki & Design -lehdelle numeron 5/2020 jutusta.
